Poikkeuksellisen hyvä

Maaliskuun lopulla Tampereella ja Pirkkalassa järjestettävät Mansen Mörinät -tapahtuma esittelee kaikki maassamme edustettavat raskaat kuorma-auto- sekä useimmat maarakennuskonemerkit.

Uusien autojen ja koneiden lisäksi tapahtumassa on esillä varsin monipuolinen valikoima laadukkaita vaihtokuorma-autoja sekä maarakennuskoneita.

Mansen Mörinät -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Tampereen ja Pirkkalan alueen kuorma-auto- ja konekauppiaat. Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma on nyt kaikkien aikojen suurin. Mukana on kaikkiaan 7 kuorma-autoliikettä sekä 15 maarakennuskoneliikettä. Nyt nämä kaikki yritykset ovat lisäksi saman tapahtumanimen, Mansen Mörinät, alla.

Tapahtuman kustannustehokkuus niin järjestäjille kuin tapahtumakävijöille on ollut jälleen onnistumisen edellytys. Erillistä suurta vuokrattavaa näyttelytilaa ei tarvita vaan jokainen esittelee kalustoaan omassa toimipisteessään. Näin ei synny turhia kuluja, mutta samalla voidaan järjestää asiakkaille myös mahdollisuus autojen ja koneiden koeajoihin. Useimmat kävijät ovat kiitelleet tapahtuman laajuuden tuomasta mahdollisuudesta tutustua samalla kertaa moniin eri merkkisiin kuorma-autoihin ja maarakennuskoneisiin. Tänä keväänä se on jälleen mahdollista ainoastaan Mansen Mörinöillä.

Tapahtuman kävijämäärä on ollut vuosien mittaan tasaisessa kasvussa ja hyviä kävijämääräarvioita on aina kuultu. Poikkeuksellisesta taloudellisesta ajasta huolimatta uskon ja arvioin tämän kevään poikkeuksellisen mielenkiintoisen tapahtuman saavan liikkeelle poikkeuksellisen monta kävijää.

Tapahtuman lisätiedot ja ajo-ohjeet päivittyvät helmikuun aikana www-sivuille mansenmorinat.fi

Jussi Lehtonen, Konepörssi-lehti

 

 

• Sulje tästä •